
Minna Rovio
Jyväskylä, Pihtipudas
Olen maatilantyttö, joka on saapunut juurilleen Pihtiputaalle maatilanemännäksi v2024. Suurimman osan ajastani asun maatilalla, mutta töiden ja lasten vuoksi pidän myös toista kotia Jyväskylässä keskustassa.
Perheeseeni kuuluu maatilan eläinten lisäksi alakouluikäinen viikonloppupoika sekä aikuiset tyttäret. Tyttärien kanssa harrastamme asuntoflippausta ja Airbnb-toimintaa. Pojan kanssa touhuamme monipuolisesti taiteen ja luonnon parissa, yhdistäen luontoteemoja taiteeseemme.
Arkkitehtuuri on ollut intohimoni jo lapsuudesta asti ja kulkenut mukana elämän erivaiheissa v 1984 asti.
Lukion jälkeen pääsin opiskelemaan Kuopion Tekuun rakennus- ja tuotesuunnittelijaksi ja valmistumisen jälkeen olen tehnyt töitä arkkitehtuurisuunnittelun parissa vuodesta 2009 asti.
Freelancerina aloitin v 2014 ja sen jälkeen siirryin luonnollisesti yrittäjäksi v2019.
Työn ohella olen käynyt jatkokoulutuksia ja pyrkinyt kehittämään osaamistani eteenpäin aina innostuksen mukaan.
Erityisesti innostun haastavista tonteista ja kierrätysrakentamisesta.
Koti on muutakin kuin sattumien summa.
Orash Schmid
Tampere, Jyväskylä
Olen kotoisin Jyväskylästä ja muutin Tampereelle opiskelemaan rakennusarkkitehtuuria vuonna 2015. Valmistumisen jälkeen vuonna 2019 päätin jäädä asumaan Tampereelle. Olen tehnyt alan töitä jo vuodesta 2018 lähtien.
Vapaa-ajallani harrastan Jiu-Jitsua, sekä klassisen kitaran soittoa. Pientalosuunnittelu on erikoisalaani, ja tavoitteenani on luoda arkkitehtoninen kokonaisuus asiakkaan unelmakodista yhdistämällä heidän toiveensa ja minun ammattitaitoni.
"Kodin arkkitehtuuri on toimivuuden ja estetiikan onnistunut yhdistelmä."


Anna Kiiski
Jyväskylä
Olen rakennus- ja sisustussuunnittelija. Asun perheeni kanssa rintamamiestalossa Jyväskylän keskustan tuntumassa. Perheeseeni kuuluu avopuoliso ja taaperoikäinen poikamme. Vapaa-ajallamme remontoimme hiljalleen kotiamme meille sopivammaksi, harrastamme erilaisia urheilulajeja ja nautimme erityisesti ulkona liikkumisesta.
Työssäni pidän tärkeänä yhdistää käytännöllisyys ja esteettisyys, jotta jokainen tila palvelee käyttäjiään parhaalla mahdollisella tavalla, olipa kyse sitten kodista tai vaikka yrityksen liiketilasta. Minua kiinnostaa erityisesti korjausrakentaminen. Siinä minua kiehtoo kiinteistöjen ja tilojen kehittäminen – se, kuinka vanha voidaan päivittää vastaamaan tämän päivän tarpeita, samalla kun kunnioitetaan rakennuksen historiaa ja hyödynnetään sen tarjoamaa lisäarvoa.
Ansaitsemme käyttöömme teknisesti, käytännöllisesti ja esteettisesti toimivia tiloja